Sivut

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kesä ei ole vielä ohi!


Ulkona näyttää syksyiseltä, mutta kynnet ovat silti kivan kesäiset. Tein tällaiset helpot, koska minua laiskotti : )  Pohjalla on hologrammi kynsilakkaa, Golden Rose - 103 ja sininen lakka on uutta lakkaa, technic - siona island. Väri on minusta aivan ihana! Koristeluun käytin prismasta ostamiaini kynsitarroja ja kimalle koristelulakkaa. Olen todennu, että sivumanikyyri sopii erityisesti lyhyille kynsille, koska sillä on minusta ainakin pidentävä vaikutus.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pastellisävyt


Oon kauan jo halunnu tehä pastellisävysen lakkauksen, mutta ei ole oikein ollut sopivia kynsilakkoja. Tänään sain kasaan sopivat ja tuputtelin tällaset. Muutama lakka on on jotain vanhoja mutta kaikkein kärjessä oleva on Depend -. Kynnet ovat minusta melko suloiset ja tyttömäiset : )

lauantai 3. syyskuuta 2011

Syksyn taikaa


Vihdoin sain aikaseksi postauksen. Jippii! Rakastan tuota kultaista models ownin - Gold rush lakkaa, jota käytin pohjalla. Se on niin ihanan kimaltavaa, mutta silti todella helposti poistettavaa. Lisäksi käytiin mustaa ja ruskeaa koristelulakkaa kukkasen tekemiseen. Näistä tykkäsin paljon. Näyttivät hyviltä ja sopivat lyhyisiin kynsiin. Tosiaan leikkasin kaikki kynnet lyhyiksi, koska muuyama oli katkennut ja se näytti minusta hassulta : )